Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Tattarisuolla sijaitsee vedenottamo, jonka tiiliseinät ovat tuhrittu graffitein. Maassa makaa sammaloitunut kumisaapas sekä ruostuneita spraypurkkeja. Täsmälleen tämän rakennuksen kohdalla tehtiin vuonna 1931 kammottava löytö, jonka poliisi ratkaisi monien vaiheiden jälkeen vasta vuoden 1932 elokuussa. Syylliset olivat köyhiä helsinkiläisiä, joiden vaikuttimet liittyivät taikauskoon.

Seuraa meitä:
Facebook | Instagram | Youtube

Tattarisuolla silvottuja ruumiinosia

Hiekkakuormaa ajanut autonkuljettaja Väinö Toivonen oli janoissaan pysähtynyt Tattarisuon lähteelle syyskuun puolivälissä 1931. Kumartuessaan juomaan hänen silmiensä eteen oli ilmestynyt ihmisen irtileikattu peukalo. Virkavallan kiiruhtaessa paikalle lähteestä löytyi lisää ruumiisen silvottuja osia. Lopulta löytöjen karmeus paljastui kokonaisuudessaan: lähteestä löytyi yhteensä kahdeksan kättä, yhdeksän jalkaa, naisen pää, tukollinen hiuksia ja kaksitoista sormea. Leikkuujäljistä pystyi päättelemään että ne olivat irrotettu tylsällä veitsellä ja olivat viruneet lähteessä vain joidenkin päivien ajan. Tattarisuon löytö tuli julkisuuteen lauantaina 19. syyskuuta 1931 näyttävin otsikoin.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Katso video

Piilotettuja salaisuuksia

Tattarisuon silvottujen ruumiinosien tapaus aiheutti suuren mediasensaation, josta sanomalehdet ja radiokanavat saivat päivittäisen raportoimisen aiheen. Erilaiset huhut ja teoriat lähtivät vilkkaana kiertämään ihmisten keskuudessa, sillä viranomaiset olivat tapauksesta vaitonaisia. Lokakuun alussa huhumylly kiihtyi, sillä oli selvinnyt että ruumiinosat olivat peräisin Malmin hautausmaalta.

Tattarisuon löytö tuli julkisuuteen näyttävin otsikoin; ”Viisi päätöntä ruumista Malmilla. Puolitoistakymmentä ruumista, joista puuttuu jäseniä”.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Syyllisten osoittelua

Syyllisiä etsittiin poliisin oman tutkinnan lisäksi yleisövihjeiden avulla. Lehdistö sekoitti ja hämmensi osaltaan soppaa kehittelemällä erilaisia teorioita samalla tuhoten syyttömien ihmisten elämän. Epäilyksen varjon saivat mm. nämä:

Mustalaiset

Ruumiinkappaleet yhdistetettiin ensimmäiseksi lähistöllä asuneisiin mustalaisiin, sillä jo paikan nimi (tattari) viittasi mustalaisiin. Heidän epäiltiin käyttäneen paikkaa omiin uskonnollisiin rituaaleihin. Ilmeni arveluja, joissa kyse olisi ollut hautajaisrituaalista, jolla oli tarkoitus estää kuolleita palaamasta kummittelemaan. Yhteys todettiin nopeasti epätodeksi, sillä mustalaiset olivat poistuneet alueelta joitakin vuosia aiemmin eikä vastaavista tapauksista ollut tietoa.

Johan Emil Saarenheimo

Tutkimuksissa kävi ilmi, että Malmin hautausmaalta kaivetut silvotut ruumiit oli pantu arkkuun Harjun ruumishuoneella Helsingissä, Kallion kaupunginosassa. Jäljet johdattelivat virkavallan ruumishuoneen vahtimestarin Johan Emil Saarenheimon luokse. Vihjeissä 53-vuotiaan entisen kirvesmiehen kerrottiin työskentelevän myöhään ruumishuoneella sekä olleen kiinnostunut puoli-uskonnollisista loitsumenoista. Hänen kotoaan löytyi pahamaineinen loitsukokoelma Musta Raamattu. Saarenheimon kuulustelut osoittautuivat lopulta tuloksettomiksi, mutta niillä oli ollut pysäyttämätön voima: Saarenheimon vaimo joutui Lapinlahden hullujenhuoneelle ja tytär teki itsemurhan. Edes nimen vaihtaminen ei tuonut perheelle rauhaa.

Kirstinkadun Makkaratehdas

Eräs teoria oletti että ruumiista olisi tehtyä sylttyä tai makkaraa ja hyödyntämättä jääneet ruumiinosat olisi heitetty lähteeseen. Epäluulot kohdistuivat pieneen Helsingin Kallion Kirstinkatu 8:ssa sijaitsevaan makkarapuotiin. Poliisi tutki vihjeen ja totesi liikkeen toiminnan moitteettomaksi. Yleisö oli kuitenkin huomannut uutisen ja huhut lähtivät liikkeelle. Tapauksesta jäi suomenkieleen sanonta ”Jäljet johtavat sylttytehtaalle”.

Lääketieteen opiskelijat

Erään teorian mukaan Tattarisuon löytöjen takana olisivat olleet lääketetieteen opiskelijat sekä koulun materiaalipula. Teoriat tästä elivät pitkään ja olivat suosittuja vaikka ne osoittautuivat jo varhaisessa vaiheessa epätodeksi.

Uskonnolliset kultit

Pitkään uskottiin, että ruumiinosien laskeminen lähteeseen olisi liittynyt taikauskoon. Salaseurojen  nimiä alkoi esiintyä uutisissa, mutta suurimmaksi osin epäilyt joukkiosta olivat nimettömiä ja kasvottomia. Salaseurat yhdistettiin aiemmin epäilyn alla olleeseen Saarenheimoon ja epäiltiin että Saarenheimo olisi ollut ruumiinosien välittäjä.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Tapaus selviää

Tapaus alkoi selvitä ja vuoden 1932 elokuussa poliisi lopulta ratkaisi Tattarisuon tapauksen. Noita-Kallioksi kutsuttu sekatyömies Vilho Kallio pidätettiin tovereineen. Naapurit olivat ilmoittaneet virkavallalle omituisesta äänestä joka paljastui myöhemmin tavaksi peittää luiden sahauksesta aiheutuvaa äänekästä vihlontaa. Asunnosta paljastui suurempi ryhmä, jonka okkultismiharrastus oli koko mysteerin takana. Ryhmä harjoitti noituutta ja etsi Tattarisuon lähteeseen näyn mukaan kätkettyä aarretta. Okkultismiryhmän joukkoon kuuluivat nahkurin vaimo Ida Widen (toimi joukon selvännäkijänä), hänen poikansa Johan Hedman, peräkammarin tyttö Hilma Sundberg, siivooja Hilda Friman ja satamatyömies Ville Saari.

Ruumiinosien lähde oli pitkään mysteeri. Lopulta selvisi, että ne olivat peräisin Helsingin Malmin hautausmaan varattomien linjahaudoista. Vaivaiset ja varattomat kuolleet haudattiin niin sanottuihin linjahautoihin, joihin mahtui yhteensä kahdeksan arkkua kahteen kerrokseen. Arkut saattoivat jäädä peittämättä mikäli kahdeksan arkun linjaa ei saatu heti täyteen. Tässä vaiheessa Kallio joukkoineen kävi vierailulla, sillä he tiesivät ettei paikkaan jäisi kaivuujälkiä. Poliisi ryhtyi avaamaan linjahautoja ja löysi haudoista yhteensä 19 silvottua ruumista. Lehdet saivat herkutella löydöillä ja uutisia otsikoitiin räväkästi: ”Viisi päätöntä ruumista Malmilla. Puolitoistakymmentä ruumista, joista puuttuu jäseniä”.

Ryhmän kaikki jäsenet saivat vankilatuomiot. Kallio sai kahden vuoden ja neljän kuukauden tuomion, Saari kolme vuotta ja muut jäsenet saivat ehdollista. Tuomiot olivat silloisen oikeustajun keskituomioita ja ne huomioivat sen etteivät tekijät olleet täysin järjissään.

Kuulusteluissa Kallio kertoi nähneensä lapsesta saakka uskonnollisia näkyjä, joiden aikana hän tapasi kuolleita. Tampereelta hankkimastaan Mustasta Raamatusta hän oli opetellut loitsuja ja taikoja. Eräs näky liittyi 1800-luvun kuuluisan pohjalaisen murhamiehen Matti Haapojan aarteeseen, joka nousisi pintaan Tattarisuon lähteestä taikamenojen jälkeen. Tähän tarvittiin ruumiista irroitettu käsi, joka toimisi sinetin tavoin ja se olisi mahdollistanut ennustuksissa tapahtuneet kohtalot.

Kallio ja Sundberg lähtivät ensimmäisella matkalle illansuussa alkukesästä 1930. Avoimesta linjahaudasta he saivat tylsän veitsen avulla leikattua kaipaamansa käden. Tattarisuon lähteelle he saapuivat keskiyön aikaan. Kallio otti käden esiin ja asetti sen keskelle lähdettä. Molemmat olivat valmiita vastaanottamaan ennustuksessa nähdyn aarteen. Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Kolikkoakaan ilmestynyt näkyviin. Tunnin odottelun jälkeen kaksikko lähti takaisin kohti Kalliota.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri
Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Ryhmän tarkoitukset silpomiseen olivat seuraavat:

Saada lähteeseen kätketty aarre, josta vinkki oli saatu Venäjän keisarin kummitukselta.

Tehdä asioita jotka olivat maailman toimivuuden kannalta oleellisia toimenpiteitä.

Estää Lapuan liikkeen marssi Helsinkiin.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Tattarisuon lähde tänään

Tattarisuon lähteet ovat edelleen olemassa. Paikalla on nyt vedenottamo, jonka käyttäminen lopetettiin vuonna 1981. Vedenottamoa hyödynnetään tarvittessa ainoastaan kriisitilanteessa. Porvoon rampin toiselta puolelta paljastuu pieni puro. Sen vesi on kirkasta ja kylmää, mutta menneisyytensä vuoksi sen maistamiseen ei ole innostusta.

Tattarisuon ruumiinosien mysteeri
Tattarisuon ruumiinosien mysteeri
Tattarisuon ruumiinosien mysteeri
Tattarisuon ruumiinosien mysteeri

Kommentoi

Korjaa, kehu tai kivitä

Katso lisää kohteita

esimerkkejä näkemistämme kohteista

Pin It on Pinterest